Flamingo Spa kylpylän Vesipuiston kesäisen lämmin ympäristö tarjoaa mahtavat puitteet uimakouluihin. Tule nauttimaan liikunnan riemusta lämpimiin altaisiin, ammattitaitoisten ohjaajiemme opastamana. Järjestämme uimakouluja eri ikäisille sekä eri tasoisille pikku uimareille.
Kaipaako lapsesi lisätukea uinnin opettelussa? Tarjoamme uimakoulujen ohessa myös yksityisopetusta.
Ota yhteyttä uimakoulut@flamingospa.fi
Tutustu kursseihin ja varaa uimakoulu lapsen osaamistason perusteella. Lisätietoja voi kysyä myös sähköpostitse uimakoulut@flamingospa.fi.
Pikku Flamingot perhe -kurssi on tarkoitettu ensi-uimakouluksi yli kolme vuotiaalle lapselle ja hänen aikuiselleen. Kurssilla ei ole lähtötasovaatimusta ja tehtävät tehdään yhdessä tutun aikuisen avustuksella. Kurssilla harjoitellaan veteen totuttautumista, veteen puhaltamista, kastautumista, sukeltamista ja uinnin alkeita.
Tutustu ja varaa tästä.
🐟Seuraavat kurssimme tulevat varattaviksi pe 8.12. klo 9:00! Nyt tarjolla myös lauantain ryhmä!🐟 Pikku Flamingot perhe -kurssi on tarkoitettu ensi-uimakouluksi yli kolme vuotiaalle lapselle ja hänen aikuiselleen. Kurssilla ei ole lähtötasovaatimusta ja tehtävät tehdään yhdessä tutun aikuisen avustuksella. Kurssilla harjoitellaan veteen totuttautumista, veteen puhaltamista, kastautumista, sukeltamista ja uinnin alkeita. Seuraavat kurssit alkavat maanantaina 8.1. ja lauantaina 13.1.2024. Opetuskertoja on kuusi ja tunti järjestetään kerran viikossa. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä ma 8.1. tai la 13.1.2024, valitse kellonaika ja paina varaa nyt ja siirry tämän jälkeen ostoskoriin vahvistamaan varaus. Varausehdot
Lue LisääPikku Flamingot -kurssi on tarkoitettu ensi-uimakouluksi lapsille, jotka ovat täyttäneet 4 vuotta, eivätkä osaa vielä uida. Kurssilla harjoitellaan veteen totuttautumista, veteen puhaltamista, kastautumista, sukeltamista ja uinnin alkeita leikin kautta. Kurssilla ei ole lähtötasovaatimuksia.
Lue lisää tästä.
🐟 Seuraavat kurssimme tulevat varattaviksi pe 8.12. klo 9:00! Nyt myös viikonlopun ryhmiä! 🐟 Pikku Flamingot -kurssi on tarkoitettu ensi-uimakouluksi lapsille, jotka ovat täyttäneet 4 vuotta, eivätkä vielä osaa uida. Kurssilla harjoitellaan veteen totuttautumista, veteen puhaltamista, kastautumista, sukeltamista ja uinnin alkeita leikin kautta. Kurssilla ei ole lähtötasovaatimuksia. Huomioithan, että saattajan on mahdollista nauttia arjen luksuksesta Flamingo Span Aikuisten kylpylässä uimakouluohjauksen ajan. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä: maanantai 8.1. tiistai 9.1. keskiviikko 10.1. torstai 11.1. lauantai 13.1. tai sunnuntai 14.1 sekä kellonaika ja viimeistele varaus. Tuote on loppuunmyyty jos kellonajan sijasta tulee teksti "No blocks available". Varausehdot
Lue LisääUimakoulu 1 on tarkoitettu 5 vuotta täyttäneille lapsille, jotka eivät vielä osaa uida, mutta liikkuvat rohkeasti enintään rinnansyvyisessä vedessä ja uskaltavat sukeltaa.
Katso tarkemmat tiedot ja kurssin aikataulu täältä.
🐟 Seuraavat kurssimme tulevat varattaviksi pe 8.12 klo 10! Uutuutena ryhmiä myös viikonloppuna! 🐟 Uimakoulu: Taso 1 on tarkoitettu 5 vuotta täyttäneille lapsille, jotka eivät vielä osaa uida, mutta liikkuvat rohkeasti enintään rinnansyvyisessä vedessä ja uskaltavat sukeltaa. Huomioithan, että saattajan on mahdollista nauttia arjen luksuksesta Flamingo Span Aikuisten kylpylässä uimakouluohjauksen ajan. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä: maanantai 8.1. tiistai 9.1. keskiviikko 10.1. tai torstai 11.1. sekä kellonaika ja viimeistele varaus. Tuote on loppuunmyyty jos kellonajan sijasta tulee teksti "No blocks available". Varausehdot
Lue LisääUimakoulu: Taso 2 on tarkoitettu yli 5 vuotiaille lapsille, jotka osaavat uida vatsallaan ja selällään 5 m rinnansyvyisessä vedessä.
Katso tarkemmat tiedot ja kurssin aikataulu täältä.
🐟 Seuraavat kurssimme tulevat varattaviksi pe 8.12 klo 10! Nyt kurssi myös sunnuntaina!🐟 Uimakoulu: Taso 2 on tarkoitettu yli 5 vuotiaille lapsille, jotka osaavat uida vatsallaan ja selällään 5 m rinnansyvyisessä vedessä. Kurssin tavoitteena on oppia uimaan 10-15m vatsallaan ja selällään uintisyvyisessä vedessä. Huomioithan, että saattajan on mahdollista nauttia arjen luksuksesta Flamingo Span Aikuisten kylpylässä uimakouluohjauksen ajan. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä maanantai 8.1. tiistai 9.1. keskiviikko 10.1. torstai 11.1. tai sunnuntai 14.1. sekä kellonaika ja viimeistele varaus. Tuote on loppuunmyyty jos kellonajan sijasta tulee teksti "No blocks available". Varausehdot
Lue LisääUimakoulu: Taso 3 on tarkoitettu 6 vuotta täyttäneille lapsille, jotka osaavat uida vatsallaan ja selällään 10-15m rinnansyvyisessä vedessä.
Tutustu tarkemmin ja katso aikataulu täältä.
🐟 Seuraavat kurssimme tulevat varattaviksi pe 8.12 klo 11! Nyt ryhmä myös sunnuntaina!🐟 Uimakoulu: Taso 3 on tarkoitettu 6 vuotta täyttäneille lapsille, jotka osaavat uida vatsallaan ja selällään 10-15 m rinnansyvyisessä vedessä. Huomioithan, että saattajan on mahdollista nauttia arjen luksuksesta Flamingo Spa Aikuisten kylpylässä uimakouluohjauksen ajan. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä ti 9.1. ke 10.1. to 11.1. tai su 14.1 sekä kellonaika. Paina varaa nyt ja siirry tämän jälkeen ostoskoriin vahvistamaan varaus. Tuote on loppuunmyyty jos kellonajan sijasta tulee teksti "No blocks available". Varausehdot
Lue LisääTemppuillen taitavaksi -kurssilla harjoitellaan monipuolisesti vesitaituruutta. Kurssilla harjoitellaan ja vahvistetaan uimataitoa, erilaisia temppuja ja hyppyjä.
Merenneitouinnissa harjoitellaan merenneitouintia, räpylän käyttöä, erilaisia sukelluksia, sekä muita temppuja. Pääset tutustumaan merenneidonpyrstöön ja räpylään sekä pitämään kivaa erilaisen treenin muodossa vedessä.
Yksityisopetuksessa tunti rakennetaan täysin uimarin omien taitojen mukaisesti. Yksityisopetus on mainio keino tarjota lapselle lisätukea uinnin opettelussa, mutta se soveltuu hyvin esimerkiksi aikuisille, jotka haluavat parantaa uintitekniikkaansa. Ota yhteyttä ja kysy lisää uimakoulut@flamingospa.fi.
🐟 Seuraavat kurssit tulevat varattaviksi pe 8.12 klo 11! 🐟 Uimakoulu: Temppuillen Taitavaksi - Flamingo Spa Vesipuistossa! Kurssilla harjoitellaan monipuolisesti vesitaituruutta. Kurssilla harjoitellaan ja vahvistetaan uimataitoa, erilaisia temppuja ja hyppyjä. Kurssilla hyödynnetään Flamingo Spa kylpylän Vesipuiston monipuolisia mahdollisuuksia, kuten Wibit-rataa ja liukumäkiä. Huomioithan, että saattajan on mahdollista nauttia arjen luksuksesta Flamingo Spa Aikuisten kylpylässä uimakouluohjauksen ajan. Lähtötasovaatimus: Vähintään 25m uimataito vatsallaan ja selällään. Suosittelemme tätä kurssia Uimakoulu: Taso 3 kurssin jälkeen. Kurssi sisältää yhteensä kuusi opetuskertaa. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä ti 9.1. tai ke 10.1. ja kellon aika. Siirry sen jälkeen ostoskoriin ja kassalle. Tuote on loppuunmyyty jos kellonajan sijasta tulee teksti "No blocks available". Varausehdot
Lue Lisää🐟 Seuraavat kurssit tulevat varattaviksi pe 8.12 klo 11! 🐟 Uimakoulu: Temppuillen Taitavaksi - Flamingo Spa Vesipuistossa! Kurssilla harjoitellaan monipuolisesti vesitaituruutta. Kurssilla harjoitellaan ja vahvistetaan uimataitoa, erilaisia temppuja ja hyppyjä. Kurssilla hyödynnetään Flamingo Spa kylpylän Vesipuiston monipuolisia mahdollisuuksia, kuten Wibit-rataa ja liukumäkiä. Huomioithan, että saattajan on mahdollista nauttia arjen luksuksesta Flamingo Spa Aikuisten kylpylässä uimakouluohjauksen ajan. Lähtötasovaatimus: Vähintään 25m uimataito vatsallaan ja selällään. Suosittelemme tätä kurssia Uimakoulu: Temppuillen taitavaksi 1 kurssin jälkeen. Kurssi sisältää yhteensä kuusi opetuskertaa. Varatessasi kurssia, valitse ensin kalenterista uimakoulun aloituspäivä ma 8.1. ja kellon aika. Siirry sen jälkeen ostoskoriin ja kassalle. Tuote on loppuunmyyty jos kellonajan sijasta tulee teksti "No blocks available". Varausehdot
Lue LisääMerenneitoilu tunnit järjestetään keskiviikkoisin klo 19.00-19.35 ja perjantaisin klo 16.30-17.05. Tunnit jatkuvat samoilla paikoillaan talviloman jälkeen 10.1.2024 alkaen. (Talvilomalla 23.12.2023-7.1.2024 ei pidetä viikkotunteja). Merenneitouinti sopii kaikille merenneitoilusta kiinnostuneille aikuisille ja yli 10 vuotiaille lapsille vasta-alkajista konkari merenneitoihin. Tunnit ja opetus eriytetään osallistujien mukaan ja näin ollen jokainen tunti on hauska ja erilainen! Ryhmä harjoittelee tason mukaan 1,3-4m syvyydessä. Ryhmä kokoontuu tunnin aluksi aina Vesipuiston sporttialla. Merenneitouinnissa harjoitellaan merenneitouintia, räpylän käyttöä, erilaisia sukelluksia, sekä muita temppuja. Pääset tutustumaan merenneidonpyrstöön ja räpylään sekä pitämään kivaa erilaisen treenin muodossa vedessä! Lisätiedot: uimakoulut@flamingospa.fi Osallistujamäärä max. 12 henkilöä ja kesto on 35min. Varausehdot
Lue LisääTervetuloa Flamingo Spa Vesipuiston uimakouluihin Vantaalle! Vesipuiston viihtyisä ympäristö auttaa luomaan positiivisen asenteen uimiseen ja oppimiseen. Lämpimät vetemme tekevät uimisesta nautinnollisempaa ja auttaa rentoutumaan vedessä, jolloin uimataitojen oppiminen on miellyttävämpää.
Ammattitaitoiset uimakouluopettajamme takaavat turvallisen oppimisympäristön. Tule kehittämään uimataitoja ja luomaan positiivinen suhde veteen ja uimiseen.
Tutustu tarkemmin alta tai ota yhteyttä uimakoulut@flamingospa.fi.