Skip to content

Vastuullinen energiankäyttö Flamingospa Oy:ssä

10.11.2022
Kuvassa henkilö on tulossa pois suihkusta ja kuivaa hiuksia.

Energian riittämisen turvaamiseksi yhteiskunnassamme, osallistuu myös Flamingospa Oy yhteisiin vastuullisiin talkoisiin. Seuraamme ja optimoimme allasvesien ja kylpylän sisäilman lämpötilaa asiakaskokemusta kuitenkaan heikentämättä.

Osa Aikuisten kylpylän laajan saunamaailmamme saunoista ovat suljettuna arkipäivinä, ma – to, jolloin meillä on hiljaisempaa. Tämäkin toteutetaan niin, että asiakasviihtyvyyteen aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Jos kotona nyt joudutaan saunomispäiviä harventamaan, meillä pääsee edelleen saunomaan useassa saunassa päivittäin. Viikonloppuisin kaikki saunat ovat normaalisti päällä. Vesipuiston pesutilojen yhteydessä olevat saunat pidämme päällä normaalisti.

Vesiturvallisuuteen liittyy hyvä ja riittävä valaistus, josta emme halua tinkiä. Olemme siirtyneet energiatehokkaisiin LED valaisimiin myös altaissa, jolloin energiaa kuluu entistä vähemmän.

Lisäksi henkilökuntamme on ideoinut paljon arkisia toiminnan muutoksia, joilla saamme energian käyttöä pienemmäksi.

Olemme ilmoittautuneet yhdessä satojen yritysten kanssa työ- ja elinkeinoministeriön lanseeraamaan Astetta alemmas -kampanjaan, joka kannustaa meitä kaikkia osallistumaan energiansäästötalkoisiin. Kampanjan tavoitteena on saada vähintään 75 % suomalaisista säästämään energiaa ja saavuttaa pysyvästi alhaisempi energiankulutus.

Kuvassa Astetta Alemmas logo.

Hae sivustolta