Skip to content

Kylpeminen arkena on nyt entistä edullisempaa

4.5.2021

Flamingo Spa Kylpylä muuttaa lippujensa hintoja ottamalla huomioon erityisesti hiljaisemman ajan edullisen hinnoittelun.

Viikonpäivät on luokiteltu eri hintaluokkiin. Etuhinnat ovat voimassa verkon kautta ostettaessa.

Samalla suositut Etupäivät ilmoitetaan jatkossa hyvissä ajoin. Niille löytyy oma tuote verkkokaupasta. Etupäivinä aikuisen lippu on normaalihintaisia lippua edullisempi. Aikuisten kylpylän puolelle 15€ ja vesipuistoon 8€ sekä lapsilta että aikuisilta.

Edelleen vallitsevasta koronatilanteesta johtuen molemmille puolille tulee varata toistaiseksi käyntipäivä etukäteen. Myös Etupäivinä. Tämä onnistuu verkossa. Samalla verkossa hoituu myös lipun ostaminen.

”Asiakkailta on tullut paljon kyselyjä siitä, voisiko verkossa maksaa myös esimerkiksi Smartum tai Edenred -kortilla. Toistaiseksi tämä ei valitettavasti ole ollut mahdollista. Olemme kuitenkin uudistamassa syksyyn mennessä verkkokauppaamme siten, että tämän jälkeen sekin onnistuu”, kertoo toimitusjohtaja Sanna Himberg ja jatkaa ”Me ajattelemme, että hyvä olo ja elämänilo kuuluu ihan kaikille, vaikka joka päivä. Uudella hinnoittelulla ja Etupäivien muutoksella haluamme mahdollistaa sen, ettei uimaan tai kylpemään lähteminen ole ajasta tai päivästä kiinni”.

Kymmenen vuotta täyttäneet ja hyvän uimataidon omaavat lapset voivat tulla vesipuistoon myös keskenään. Sitä nuoremmat tai uimataidottomat pääsevät vesipuistoon vain täysi-ikäisen (18v täyttäneen) henkilön seurassa.

Aikuisten puolen uusi Laituri -tila sekä avanto avautuivat Vappuna. Kylpemään pääsee arkena entistä edullisemmin. Aikuisten puolelle on 18v ikäraja.

Tulevat Etupäivät 26.5. / 2.6. / 23.6. / 11.8.

Flamingo Spa Kylpylän vesipuistolipun hinta Verkkokaupasta ostettaessa

Flamingo Spa Kylpylän aikuisten kylpylän hinnasto Verkkokaupasta ostettaessa

Hae sivustolta