Hiihtolomia vietetään viikoilla 8 ja 9, tällöin käytössä on sesonkihinnoittelu. Lapsille on tarjolla vesiseikkailurata ja radalla on kahdeksan erilaista rastia, joissa lapset pääsevät touhuamaan vedessä. Lapset saavat kiertää radan omatoimisesti vanhempien avustaessa.
Ohjelmaa lapsille:
Klo 12: sukellusrenkaiden haku viihdealtaassa
Kilpailuun kootaan pienimmistä lapsiasiakkaista (n. 3-5 v.) kaksi joukkuetta, punaiset ja keltaiset. Viihdealtaan matalikolle heitellään veteen renkaita, joita lapset käyvät sukeltamassa yksi kerrallaan. Punaiset sukeltavat punaisia renkaita ja keltaiset keltaisia renkaita. Voittajajoukkue on se, joka kerää renkaat nopeiten ja heille on luvassa tuotepalkintoja.
Klo 14: pellehypyt 3 m tasanteelta hyppyaltaassa
Kilpailuun saa osallistua uintitaitoiset lapset ja lapsenmieliset. Kisan tuomaristona toimii vesipuiston asiakkaat huutoäänestyksellä. Voittaja pellehyppääjä palkitaan tuotepalkinnoin.
Klo 16: mattojuoksu / pallonheitto sporttialtaassa
Kilpailu on tarkoitettu yli 8 v. lapsille. Kelluntamattoja laitetaan jonoon sporttialtaan päätyyn ja mattojen perään asetetaan kelluva kori. Tarkoitus on juosta mattoja pitkin niin pitkälle kuin pääsee ja heittää pallo koriin. Kisa etenee pudotusmenetelmällä. Jos kisailija saa pallon koriin, hän pääsee jatkoon. Niin pitkään edetään kunnes voittaja on selvillä. Voittajalle on luvassa tuotepalkintoja.
Lue lisää: www.kylpylapaketit.fi. Varaukset suoraan hotellista tai myyntipalvelusta: 020 046862.
Best Family Spa
Viikonloppuisin ja loma-aikoina vain 110 € / perhe / vrk. Hintaan sisältyy majoitus viihtyisässä Best Western Hotel Haagassa 2 hengen huoneessa, 1 lisävuode lapselle, aamiaiset, sekä pääsyliput Flamingo Span Vesipuistoon 2 aikuiselle sekä 1-2 alle 12-vuotiaalle lapselle. Sunnuntaisin huoneen luovutus vasta klo 15.
Best Romance – Lemmenloma kahdelle
Nauti valloittavasta ja romanttisesta lomasta kahden kesken. Pakettiin sisältyy majoitus 2 hengen huoneessa, aamiaiset ja pääsyliput Flamingon Span K20 Spa & Wellness -osastolle.
Hinnat alkaen 155 € / vrk arkisin, 139 € / vrk viikonloppuisin
Best Western Hotel Haaga
Nuijamiestentie 10, 00320 Helsinki
Puh.(09) 580 7877
Fax.(09) 5807 8386
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.hotelhaaga.fi
Huom. Varaukset suoraan hotellista!
ma-to 39 € / hlö ja pe-su 49 € / hlö (sis. alv)
Spa-paketti sisältää Spa & Wellness -sisäänpääsyn sekä valitsemanne menun:
1) Plato de Chorizo makuelämys (Cafe Maya, Sir Eino Vantaa, Tapas BarCelona Vantaa)
Sisältää 2-3 eri makkaraa, perunasalaattia sekä Lapin Kulta III 0,33 l oluen tai alkoholittoman virvokkeen.
2) Perinteinen talon Caesar Naturel salaatti ja lasi talon viiniä tai alkoholiton virvoke (Cafe Maya, La Famiglia Vantaa)
Voit valita Caesar salaatin myös kanalla tai katkaravuilla, hinta + 3 €.
3) Señoritan Tapaslajitelma (Tapas Barcelona)
Sisältää kolme päivän tapasta ja lasillisen sangriaa tai alkoholittoman virvokkeen.
4) La Famiglian herkullinen italialainen Pizza & Beer (Sir Eino Vantaa)
Sisältää Lapin kulta III 0,33 l tai alkoholittoman virvokkeen.
Huom. Tilaukset ennakkoon myyntipalvelusta 020 7785 201 tai Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .